sunnuntai 29. heinäkuuta 2012

Ostin...

Ostin muuten aivan ihanan kirjan! Sukkia.Rakkaudella. Näiden ohjeiden sukat eivät varmasti valmistu aivan hetkessä, sillä mallikaavioita saa tavata ainakin alkuun melko hartaasti. Sukat ovat aivan upeita, onnittelen takuulla itseäni jos onnistun tuottamaan samanlaisia. 





Tarkemmin ajatellen, eihän se ole edes ainoa hankinta minkä olen tehnyt. Kävin eilen perheen kanssa KESKIAIKATAPAHTUMASSA! Tapahtuma järjestetään vuossittain hollolassa, mutta nyt vasta pääsin sinne ensimmäisen kerran. Kerta ei takuulla jää viimeiseksi. Tunnelma oli ihana ja aluella asustelee tapahtuman ajan telttakylässä asian harrastajia ajanmukaisesti pukeutuneina ja keskiaikaisissa puuhissa. Hienoja kädentaitoja pääsee siis ihastelemaan ihan vierestä, kuten taontaa ja kaikenlaista naisten näpertämistä. Päästiin siis asiaan! Illalla näpersinkin keskiaikaisen haarukan avulla neliskulmaista narua! Laitan kuvia myöhemmin. Kaiken näperryksen ja ihanan muinaisen tunnelman lisäksi nähtiin myös turnajaiset. Aivan upeaa, olen aivan hurahtanut. Keskiaika -Here I come! 

Tapahtumaan lähtiessä mies kummasteli että kuka tätäkin harrastaa. -No minä voisin harrastaa! Mitenkähän sitä harrastetaan? -Sä haluat kanssa AINA harrastaa KAIKKEA! -Haittaaxe?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti