keskiviikko 26. joulukuuta 2012

Tuubi-uggit

Himoitsin jo jonkin aikaa tehdä jotain Novitan tuubi-kuteesta, mutta kaupoista ei löytynyt. Joulun alla sitten kärkkiksen hyllyille sitä oli ilmestynyt! Pohdin mattoja ja tossuja ja koreja, mutta päädyin sitten mukailemaan novitan uggi-ohjetta. Tein tossut yksinkertaisesta tuubista, enkä oikein tajua miksi pitäisi olla kaksinkertaiset. Paksut tulee näinkin, mutta hinta, joka voisi olla vähäisempikin, pysyy sentään edes puolet pienempänä. 

Tuubista tulee kivannäköistä, mutta mikään budjettimateriaali se ei ole. Katselin keskeneräisille kutomuksilleni koreja kaupoista ja pidin eniten luhdan valkoisista punotuista koreista. Katselin kuitenkin hintaa enkä ostanut. Taisin ajatella että teen itse ja säästän. No tuubilla en ainakaan mitään säästä... 

No, kun pääsin kotiin arvokkaan tuubirullani kanssa, päätin että siitä tulee siis jotakin jollekkin, joka on paaljon tuubirullaani arvokkaampi. Sisgo, tahtoisitko Uggit, joilla suditella koulun käytävillä tai missä ikinä haluatkin? Päätin panostaa jopa somistamiseen nahkanarulla

  

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti