sunnuntai 17. maaliskuuta 2013

Maaliskuista näpräystä

Terve taas. Olen ollut hiljaa, mutta en suinkaan ole levännyt laakereillani. Kesken on vaikka mitä ja pää pursuilee hyviä ja huonoja ideoita! Maaliskuun aikana olenkin vain aloittanut projektin toisensa perään, mutten lopettanut mitään. Sukkia tässä vain tuntuu nyt pukkaavan. Kolmet sukat on puikoilla. Piti taas aloittaa myös vauvansukat, vieläpä akryylista, koska löysin kirpputorilta niin pirteän värisen kerällisen 50:llä sentillä. Bongasin lähikirppikseltä lankahyllyn, jossa oli ihan kivojakin keriä. Nyt ne kummittelee takaraivossa ja yritän välttää ajautumasta enää lähelle sitä hyllyä. Tavoite on edelleen tuhota ensin lankavarastoa ja varsinkin niitä vanhimpia aarteita sieltä. 

Mutta nämä ranteenlämmittimet tai mitkä lie asusteet syntyivät siitä mirasolin lopusta, mistä tein tumput. Siitä tuli itseasiassa kahdet samanlaiset. Tein ne isolla puikolla lenkittäen ja virkkuukoukulla virkaten. Kovasti ihanaa tuo jälki mitä siitä syntyy. Pinta on eilainen kummallakin puolella, joten pääsee valitsemaan kummasta pitää enemmän. 






 Olen saanut lopulta myös kangaspuut vauhtiin. Perjantaina sain jopa rakon sormeen kun paukutin kai liian antaumuksella! Valmista mattoa on nyt 112cm. Ihanaa kun valmista pintaa syntyy niin pienessä ajassa (ellei alkutaivalta loimien kanssa lasketa mukaan), nyt ollaan päästy siihen palkitsevaan ja terapeuttiseen työvaiheeseen. Matostani tulee aika kevyttä mallia. Opin taas uutta: jos ensi kerralla haluan paksumman maton, laitan kuteita kaksinkertaisena. Tämä saa nyt mennä näin. Olen muuten melko ylpeä itsestäni: NE TOIMII!!! I *beeb* DID IT!!!
 Kaivattua kuvamateriaalia:





 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti