maanantai 30. marraskuuta 2015

Maailman pienimmät joulumyyjäiset

Helou päiväkirjani,

Kävin eilen myyjäisissä hakemassa myyjäisharjoitusta. Tein sen virheen, että valitsin maailman pienimmät myyjäiset. Kokemus oli silti ihan mukava. Mutta täysin järjetön tulokseen, vaivannäköön ja jännitykseen nähden.

Psyykkasin itseni kauhistuneeseen mielentilaan ajattelemalla kuinka viereisessä pöydässä joku myy samankaltaisia, mutta paljon parempia tekeleitä ja hän on muutenkin parempi ja kauniimpi ja hänel on ihanat vaatteet, oi miten ihanat vaatteet ja kaulassa silkkihuivi...

No. Ei tilanne ollut siltä osin paha. Oma pöytä näytti raikkaalta ja oli myös verrattaen raikas ja erottuva. Minun näköinen. 

Sen sijaan ihmisiä oli vähän ja he ostivat ainoastaan hurjat määrät arpoja. Ei kukaan muukaan näyttänyt pää kuumana mitään myyvän. Meni toki jotain. Opin, että kun ensi kerralla jaksan nähdä kaiken tämän vaivan, myyjäiset ovat isot. Tai paremmin kohdennetut.



Tähän asti jatkettiin samaa collction destroy-linjaa. Nyt jatkan muutamalla tilaustyöllä ja sitten katsotaan taas mitä inspis tuo tullessaan. 

Tein muuten kiireessä tuttavuutta liimapitsin kanssa ja voi peruna kun olisin tajunnut ettei se sovi yhteen trikoon kanssa! Yhden mekon helmasta tuli melkoinen turaus! Ja juuri sen mekon yksi täti osti onnessaan kun sai halvemmalla. Mä en ymmärrä immeisiä... Ei se tosin päälle niin pahalta näyttänyt, mutta omilla verkkokalvoilla näkyy tietty kipeänä muistona vain se nurja.

Muuten tämä on ihana raikas setti. Olen ihan hullaantunut etenkin tuohon siniseen ja limeen raikkauteen tuon raidan kanssa.




Tiikerisettiä ei tarvinnut kauan myydä. Lämmitti sydäntä <3


Näistä saisi vielä joku pieni tyttö pakettiisa ihanan setin: Tossut, raitaleggarit, kirsikkabody ja kirsikkatunika. Niin suloista! 74 senttiselle prinsessalle voidaan tehtailla lyömätön tarjous! Vink vink.


Kaikkia raidallisia lapasia hypisteltiin ja ne oli selvästi mieleen. Nämä on naisten kokoa. Mutta kaikki pitäisi ilmeisesti saada ilmaiseksi. Tai edelleen, olin ihan väärissä myyjäisissä.

Kertokaa omia myyjäiskokemuksia? 
Onko myyjäiset so last season?

4 kommenttia:

  1. Olen ollut liian monissa, joista järjestäjä on unohtanut tehdä mainonnan. Myös paikan löytämisen helpottaminen on järjestäjän vastuulla. Näitä asioita osaan jatkossa kysellä ja valitsen sellaiset, joissa näihin panostetaan. Perinteeksi muodostuneet käsityötapahtumat on hyvin kohdennettuja tapahtumia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyviä pointteja. Näitäkään myyjäisiä ei taidettu mainostaa lainkaan ja olivat selvästi ikivanhan pienen piirin juttu, jossa väki kävi lähinnä joulukinkkuarvan vuoksi. Mutta tehdessä oppii.

      Poista
  2. Varmaan kohdennus pitäisi olla sellainen, että kösitöitä arvostavat ihmiset löytäisivät paikalle. Aivan ihania ompeluksia ja neulomuksia. ❤ Harmi kun lankojen ja työn hintaa ei ymmärretä. :(

    VastaaPoista