Nämä meneekin arpajaispalkinnosi. Hienoisesti toivon voittavani ne itse...
keskiviikko 23. tammikuuta 2013
Sukat design Tanja
Huomasin kehittyneeni sen verran neulojana, että eri tekniikoita voi yrittää alkaa soveltaa. Olen ollut aika ohjeriippuvainen ja nyt olen aika innoissani siitä että onnistuin suunnittelemaan ja toteuttamaan hieman erilaiset villasukat ihan oman pääni mukaan! Tekniikoissa ei ollut kyllä mitään kierreneuletta ja vinoraitoja kummallisempaa, mutta silti. Pieni askel ihmiskunnalle, suuri harppaus minulle! Sain sukista jopa samanlaiset vaikka en tehnyt mitään muistiinpanoja. Elän toivossa, että pian monimutkaisten neuleohjeiden lukeminenkin sujuu kuin tanssi.
Nämä meneekin arpajaispalkinnosi. Hienoisesti toivon voittavani ne itse...
Nämä meneekin arpajaispalkinnosi. Hienoisesti toivon voittavani ne itse...
sunnuntai 13. tammikuuta 2013
Amigurumi
Koin pieniä paineita päiväkodin arpajaisten suhteen, jonne kerätään voittoja kovaa vauhtia. En ole hyvä kerjäämään mitään liikkeistä ja suhteita kivoihin yrityksiin ei ole. Jos olisin Kroisos Pennanen, niin hakisin jotakin kaupasta, vaan en ole. Onneksi (?) syttyi lamppu pään päälle ja tajusin, että kun lankaa minulla on, niin teen siitä sitten jotain mitä vielä ehtii ja aloitin tästä kaverista. Ehkä leivon sitten edellisenä päivänä vaikka kuivakakunkin, kuka tietää...
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)