Nämä siilitohvelit ovat valmistuneet ajan kanssa. Nyt ne sattuivat tulemaan kuvatuksi kun sisko tarvitsi kesäkuumalla jotakin jalkojensa lämmikkeeksi. Opin näiden tekemisestä sen, etten enää koskaan tyydy ostamaan lähimpiä helmiä vaikka olisi kuinka kiire aloittamaan työtä. Tiimarin pikkuruiset helmet mahtuvat hädin tuskin neulan läpi villalankaan ja iso osa halkeaa, jos ei heti, niin luultavasti ensimmäisessä pesussa. Siksi näitä tossuja ei koskaan pestä... Homman edetessä se alkaa ärsyttää ja tossuprojekti on vaarassa jäädä kaappiin odottamaan kiristyneiden hermojen löystymistä. Lopputulos on kuitenkin ihan kiva...älä koskaan anna periksi ("isä oli aina sanonut..."(selvennykseksi: Valittujen palojen "tapahtui tosielämässä"-tarinoissa pulaan joutuneet aina toistelivat tätä mielessään ja koska pienempänä luin niitä pinokaupalla, niin oppi on syöpynyt myös omaan päähäni. )!
Pidemmittä puheitta, arvoisa yleisö...SIILITOHVELIT!
