Tässä on hieman venähtäneen, mutta lopulta valmistuneen projektin mielestäni ihana tuotos. Aloitin nämä syksyllä. Virkkasin niitä into-pinkeänä autossa kun ajelimme Toijalaan autoa ostamaan. Sitten tulikin pieni tauko. Omasta mielestä nämä on ehkä näteimmät lapaset mitä olen tehnyt. Omaksi epäonnekseni onnistuin tekemään niistä hieman liian pienet omaan lapiooni, joten annoin ne siskolleni, jonka lapio on aavistuksen sirompi. Tämän kuvion otin siitä "villit silmukat"-tumppukirjasta. Ohje siinä ei auennut minulle kokonaiseksi tumpuksi asti, joten vain tuo kaarikuvio on sieltä, muuten vedin hatusta. Opin muuten, että kun vetelee hatusta, niin kanattaisi laittaa ylös mitä tekee. Etenkin jos tekee jotain mihin pitää saada PARI ja jos aikoo pitää taukoa ennen kuin tekee sen parin -tai siltä varalta että tulee pitäneeksi taukoa! Lanka on dropsin delightia.
maanantai 26. maaliskuuta 2012
Kauluri
Uusi villitys on vallannut minut! Olen löytänyt ties miten monta kivaa kaulurin ohjetta, toistaiseksi on valmistunut kuitenkin vain yksi. Ei kelpaa kaulaliinan korvikkeeksi, mutta alkukevään asusteeksi kylläkin. Tämä malli on jokin dropsin sivuilta (yllätys!) ja se on virkattu dropsin merino extra finesta. Valitan etten ollut hehkeämpi kuvaushetkellä, mutten jaksanut odottaa aikoja parempia tai kuvausapuja. Ilmeisesti olen koukuttunut bloggaamiseen kun kuvat on saatava koneelle pian. Toisaalta huonot kuvat harmittaa entistä enemmän, mutta tässä esitelläänkin nyt kauluria eikä tekijää. Oman naaman voisi tietysti retusoida tai korvata paremmalla :)
Kuten kuvasta näkyy, en kyennytkään edustamaan. En näyttänyt huippumallilta, nyyh. Jätän tämän luettavaksenne, koska tämä on kouriin tuntuva otanta naisena olemisen vaikeudesta. Mutta hieno kauluri, vai mitä? Nyt lähden meikkaamaan, ottamaan hiuslisäkkeitä, rakennekynsiä ja tilaan ajan tallinnasta muutamaan operaatioon...vitsi, vitsi! Haittaaxe?

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)