torstai 29. joulukuuta 2011

Koivistolaiset

Näistä olen ERITTÄIN ylpeä. Anopillani on juuret karjalassa ja hän touhuaa koivistolaisten seurassa, tai ehkä vielä innokkaampana siellä touhuaa appiukkoni, jonka juuret ovat aivan muualla ;)    Kuitenkin kun löysin nimenomaan koivistolaisen perinnekuvioisen sormikkaan ohjeen, ajattelin, että kultaisen anoppini tulee joskus saada sellaiset! Ja hän saikin tällaiset:





Edelliset kuviolliset lapaseni, jotka kudoin yläasteen aikaan, olivat melkoisen muhkuraiset. Nyt käsiala on kehittynyt, koska tulos yllätti positiivisesti! Ajattelin tällä kertaa myös, että ehkä lankojen kuitenkin on hyvä olla saman paksuisia, enkä koittanut selvitä jämälangoilla. Kasvua sekin; en enää luule korvaavani taidolla sitä, mikä langassa puuttuu! Hahaa, valaistun varmaan jo ihan pian...!

Kuviota oli kiva kutoa, ruutumallessa on jotain viehätystä. Ainoa huono  mikä seuraa monen langan käyttöä. on loputon päättely. Päätin etten aloitakaan sarjatuotantoa koko seuralle.

1 kommentti: